Ota yhteyttä 029 009 2530

Intotalon toteuttama Kasvupolku -valmennusohjelma Oulun asiantuntijayrityksille saatiin päätökseen viime viikolla.
Valmennuksessa yritykset saivat eväitä muun muassa yrityksen ja henkilöstön johtamiseen, kasvustrategian rakentamiseen, tulokselliseen markkinointiin, myynnin kasvattamiseen ja asiakkuuksien syventämiseen.

Teemoihin pureuduttiin kahdeksan koulutuspäivän aikana Intotalon neljän asiantuntevan valmentajan johdolla. Koulutuspäivien lisäksi jokaiselle yritykselle toteutettiin oma yrityskohtainen sparraussessio, jossa asioita päästiin jalkauttamaan suoraan yrityksen omaan arkeen sopivalla tavalla.

”Meillä oli tällä kertaa koossa todella määrätietoinen ja kasvuhaluinen porukka, jonka kanssa oli helppoa työskennellä”, kehuu Intotalon valmentaja Jari Junkkari.

Osallistujat kiittelivät erityisesti valmennusohjelman keskustelevaa ja osallistavaa työskentelytapaa.
Valmennuspäivät tarjosivat yrittäjille ajan ja paikan keskittyä oman yrityksen kasvun kehittämiseen arjen kiireiden keskellä sekä tilaisuuden keskustella muiden yrittäjien kanssa.

Mukana valmennuksessa oli kymmenen asiantuntijayritystä, muun muassa 4dBarn Oy, LVI-Palvelu Pitkälä Oy, Suomen Vesitieto Oy, ResComi Oy sekä Mainostoimisto Siberia Oy.

  • Twitter
  • Google+
  • LinkedIn
  • Facebook

Comments

comments

Share This