SofelTech on elektroniikan suunnittelu- ja sopimusvalmistuspalveluita tarjoava perheyritys Kotkassa. Yritys on perustettu vuonna 1989 ja se työllistää tätä nykyä 20 elektroniikan ammattilaista.
SofelTechin toimitusjohtaja Janne Adolfsen tuli mukaan Intotalon valmennukseen vaiheessa, jossa SofelTechillä oli käynnissä sukupolvenvaihdos ja Adolfsen oli astumassa yrityksen johtoon.
”Valmennuksissa on tullut käytyä läpi paljon tärkeitä teemoja. Olemme saaneet Intotalolta hyvää apua yrityksen muutos- ja kasvuvaiheeseen”, Adolfsen sanoo.
Kehittämistyötä käytäntöön asti
Adolfsen toteaa, että Intotalon kanssa yrityksen toimintaa on kehitetty monipuolisesti ja asioita on saatu vietyä käytäntöön asti.
SofelTechilla on valmentajien kanssa kehitetty muun muassa johtoryhmätyöskentelyä, ajankäytön hallintaa, myynnin prosesseja, hinnoittelua ja prosessien kehittämistä LEAN-mallin avulla.
”LEAN-konsultoinnissa oli mukana koko johtoryhmä sekä tuotannon vetäjät. Tämä oli meille iso juttu, koko tuotannon porukka kiinnostui ja innostui tästä teemasta”, Adolfsen kertoo.
Myös SofelTechin myynnin ja markkinoinnin tekemisestä vastaavat henkilöt ovat olleet mukana Intotalon myyntivalmennuksissa.
Ajankäytön hallintaa ja talouslukujen tulkintaa
Janne Adolfsen on ollut mukana Intotalon ryhmävalmennuksissa sekä lähitoteutuksena että verkossa. Lisäksi SofelTechille on tehty yrityskohtaista konsultointia valmentajan kanssa.
”Aluksi kaltaiselleni introvertille ihmiselle oli uutta heittäytyä pienryhmätyöskentelyjen keskusteluihin mukaan, mutta se vaati vain alkusysäyksen ja sen jälkeen olen saanut ryhmätyöskentelystä todella paljon irti”, Adolfsen kuvaa.
Valmennusten oppien mukaisesti Adolfsen on pyrkinyt hallitsemaan omaa ajankäyttöään entistä tehokkaammin. Myös talouslukujen seuraamiseen on syntynyt uutta mielenkiintoa.
”Olen todella innostunut talouden seuraamisesta, luvuista voi päätellä paljon niin asioita”, Adolfsen toteaa.
Ajattelutyötä ilman keskeytyksiä
Adolfsen kiittelee, että valmennuspäivien aikana voi kunnolla paneutua päivän teemaan ilman keskeytyksiä.
”Olen oppinut paljon. Valmennuspäivät ovat olleet tervetullut tilaisuus irtautua hetkeksi jokapäiväisestä tekemisestä yrityksen kehittämisen äärelle”, Adolfsen summaa.