Ota yhteyttä 029 009 2530

Yrittäjän ura ei aina ole ruusuilla tanssimista. Kokenut yrittäjä on tottunut ylittämään monenlaisia esteitä ja tekemään vaikeita päätöksiä päästäkseen kehittymään ja kasvamaan.

Kun kyseessä on oma liikeidea, intohimo ja elämäntyö, pelissä on enemmän kuin vain elinkeino ja työpaikka.

Onneksi haasteiden kanssa ei tarvitse painia yksin. Toisilta yrittäjiltä oppimalla ja yhdessä asioita pureksimalla saa laajempaa näkökulmaa omaan tilanteeseen ja ongelmiin saattaa löytyä ratkaisu, jota ei itse olisi tullut ajatelleeksi.

Intotalon valmentaja Tapu Holttinen on yrittäjä jo lähes 20 vuoden ajan. Tässä blogikirjoituksessa Tapu jakaa ne hetket, jotka ovat olleet kaikkein kasvattavimpia hänen omalla yrittäjäurallaan.

 

Ostin perustamani yrityksen kahdesti

”Perustin yritykseni neljän muun henkilön kanssa vuonna 2000. Osakkeenomistajia oli myöhemmin yhteensä kuusi. Tunsimme toisemme opiskeluajoilta ja olimme muodostuneet osittain kaveriporukaksi jo ennen yrityksen perustamista.

Porukasta kolme päätti yllättäen jättäytyä pois yrityksestä vuonna 2004. Tuolloin sain ostettua silloisen avopuolisoni kanssa yhdessä heidän ja myös neljännen osakkaan, joka oli jo muualla töissä, osuutensa yrityksestä.

Toinen yrityskauppa tehtiin vuonna 2015, kun ostin lopulta entisen avopuolisonikin osuuden itselleni ja jäin yksinyrittäjäksi.

Olen siis ostanut perustamani yrityksen kaksi kertaa.

Yrityskaupat ovat olleet kasvattavia ja hyvin tunteellisia prosesseja. Kauppojen tekeminen on ollut haastavaa erityisesti siksi, että asiantuntijabisneksessä yrityksen arvon määrittäminen ei ole yksinkertaista. Asiantuntijatyössä arvo on ihmisten osaamisessa ja verkostoissa, jolloin sen määrittäminen ei ole niin helppoa kuin vaikkapa jonkin koneen tai laitteen arvon.”

 

Henkilöasiat ovat tärkeitä yrittämisessä

”Molemmissa yrityskaupoissa otin avukseni ulkopuolisen asiantuntijan, joka arvioi asioita kylmän kliinisesti. Ongelmana oli lähinnä päästä yhteisymmärrykseen kauppahinnasta.

Näissä tilanteissa järki- ja tunneasiat olivat hyvin haastavia siksikin, että vastapuolella olivat hyvin läheiset ihmiset, jotka olin tuntenut pitkään jo ennen yrityksen perustamista. Vieraampien ihmisten kanssa ristiriitoihin olisi voinut olla helpompi suhtautua.

Oman yrityksen ostaminen kahdesti on ollut kokemus, joka on kasvattanut, kovettanut ja ehkä vähän kyynistänytkin. Enää en varauksetta suosittele perustamaan yritystä kaveriporukan kanssa. Jos siihen päätyy, täytyy muistaa, että ystävienkin kanssa pitää aina olla paperiasiat, kuten osakassopimukset, kunnossa.

Henkilöasiat ovat todella tärkeitä yrittäjyydessä. Jos perustaa yrityksen muiden kanssa, on mietittävä todella tarkkaan, kenen kanssa sen tekee. Kun ihmissuhteet lähtevät rakentumaan alusta alkaen oikealla tavalla, ongelmia ei myöhemmin tule niin helposti.”

 

Uskalsin päästää irti

”Toinen kasvattava ajanjakso yrittäjäurallani oli vuonna 2015, kun olin yrityksen toiminnasta pois puolen vuoden ajan. Halusin tehdä irtioton ja lähdin vapaaehtoistyöhön lasten pariin Nepaliin. Tämä oli mahdollista silloin, kun yrityksessä oli vielä enemmän väkeä.

Matkani maailmalle vaati toki järjestelyjä ja suunnittelua yrittäjäkollagan ja työntekijän kanssa. Poissaolon mahdollisti se, että he olivat valmiita pyörittämään yritystä ja saimme jaettua työt niin, että toiminta pyöri hyvin myös matkani aikana.

Moni yrittäjä haaveilee irtiotosta, mutta tosiasiassa sitoo koko ajan itseään vain enemmän kiinni toimintaan. Ruorista pitää uskaltaa irrottaa ja luottaa siihen, että muut ihmiset yrityksessä tekevät hyvää työtä, vaikka ei itse ole päivittäin läsnä. Huomasin itse, että poissa ollessani mikään ei ollut mennyt huonompaan suuntaan.

Nyt yksinyrittäjänä vastaava irrottautuminen ei enää olisi samalla lailla minulle mahdollista. Mutta jos yrityksessä on useampi yhtiökumppani ja tauon ottaminen arjesta kiinnostaa, kannattaa miettiä, miten omaa roolia voisi rakentaa siten, että työstä voisi päästää hetkeksi irti ja palata takaisin ainutlaatuista kokemusta rikkaampana.”

 

Katse kohti kehitystä ja kasvua

”Näiden 19 yrittäjävuoden jälkeen voin sanoa, että olen todella nähnyt yrittäjän elämän pimeimmät ja valoisimmat puolet. Olen oppinut, että itsensä kehittäminen, kouluttautuminen ja jatkuva eteenpäin meneminen ovat ehdottomia edellytyksiä yrityksen menestymisen kannalta.

Minä olen onnistunut nousemaan jaloilleni vaikeiden aikojen jälkeen ja nyt saan taas tehdä työtä, jota intohimoisesti rakastan! Saan valmentaa ja konsultoida yrityksiä ympäri Suomen ja auttaa eri alojen yritysten johtoryhmiä ja esimiehiä kehittämään yrityksiään toimivammiksi ja kannattavammiksi.

Vastoinkäymisten edessä ei pidä lamaantua, vaan pitää katse tiukasti kiinni tulevaisuudessa. Toisilta oppiminen on paras keino saada itselleen valmista kokemuspankkia ja hyväksi havaittuja käytänteitä. Silloin ei tarvitse tehdä samoja virheitä kuin muut.”

 

Tapun tapaat Intotalon toteuttamassa ja Ely-keskuksen järjestämässä pk-yritysten Kasvuun johtamisen kehitysohjelmassa, josta saat tukea ja työkaluja omalle kasvun ja kehityksen polullesi!
Lue lisää Tapun ja muiden valmentajiemme luotsaamasta ohjelmasta tästä!

 

Piditkö tästä blogiartikkelista? Tilaa uusimmat blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi sivun alalaidan lomakkeella!

Comments

comments

Share This