Päivi Luoma
”Lempeä mutta tiukka”
Päivi Luoma on energinen, innostava ja käytännönläheinen esimiesten ja työyhteisöjen valmentaja. Päivi on toiminut Intotalon yrittäjänä vuodesta 2004 lähtien ja toimitusjohtajana vuosina 2015-2018.
Päivin erikoisosaamista on erityisesti yrityskulttuurin johtaminen. Päivi tarjoaa esimiehille täsmäaseita oman työn hallintaan, priorisointiin, oman toiminnan suunnitteluun sekä energian ja ajattelun johtamiseen. Työyhteisöt ja tiimit kehittyvät Päivin johdolla vuorovaikutuksen, palaverikäytäntöjen, kommunikaation kehittämisen, palautteen antamisen sekä konfliktien käsittelyn osa-alueilla.
Päivin valmennuksissa vallitsee keskusteleva ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa voidaan nostaa vaikeitakin asioita pöydälle. Valmennuksen tavoitteena on aina siirtää asioita konkreettisesti käytännön työhön, Päivin mukaan valmennuksesta ei olekaan hyötyä, ellei siitä saa eväitä käytäntöön. Pitkä kokemus eri aloilla toimivien organisaatioiden esimiesten koulutuksesta on kerryttänyt Päiville vahvan ammatillisen verkoston sekä huikean määrän tarinoita, oppeja ja konkreettisia esimerkkejä jaettavaksi.
Päivin valmennusote on läsnä oleva ja lempeä, mutta tarvittaessa myös tiukka. Päiville on helppo uskoutua ja hän osaa ratkaista vaikeat kriisitilanteetkin tasa-arvoisesti ja kaikki osapuolet huomioiden. Vahva muodollinen pätevyys, pitkä valmennushistoria sekä omakohtainen yrittäjyyskokemus tekevät Päivistä kokonaisvaltaisen osaajan, joka valmentaa varmalla otteella ja antaa osallistujille tukevat eväät käytännön työhön.

Koulutus: KTM, YTM, AmO
Tavoite: luoda parempaa yritysjohtamista Suomeen.
Supervoima: oppii kaikkien valmennukseen osallistuvien nimet ensimmäisellä tapaamisella
+358 44 322 9222
paivi@intotalo.com
/paiviluoma
@LuomaPaivi