Ota yhteyttä 029 009 2530

Niina Sainius

 

Vaikuttamistaitojen vahvistaja

 

Niina Sainius on Suomen ensimmäinen esiintymisvalmentaja 15 vuoden monipuolisella kokemuksella. Niina auttaa sinua olemaan työssäsi vaikuttavampi ja vakuuttavampi olipa kyse sitten erityisemmästä esiintymistilanteesta tai arkipäiväisestä palaverikeskustelusta.

Niinan kiinnostus ja perehtyminen sanattomaan viestintään ja kehon kieleen alkoi jo lapsuudessa, jolloin laulajan urasta haaveillut pikkutyttö halusi eroon omasta esiintymisjännityksestään. Opit menivät perille niin hyvin, että myöhemmin Niina pääsi valmentamaan laulajia, kuoroja, huippu-urheilijoita, yrittäjiä, myyjiä, markkinoijia… Tähän päivään mennessä Niinan opissa on käynyt yli 25 000 suomalaista.

Kyky viestiä vaikuttavasti ja kokonaisvaltaisesti on tärkeää kaikille, joiden työnkuvaan kuuluu kuulijoihin vaikuttamista ja muutoksen aikaansaamista. Niina auttaa huomaamaan sanattoman viestinnän vaikutuksen ja miten yksinkertaisilla keinoilla sitä voi parantaa. Valmennuksen jälkeen tiedät, mitä esiintymistilanteessa kannattaa tehdä ja miksi.

Raikkaalla ja humoristisella tyylillään Niina johdattelee valmennettavia pois tyypillisestä suomalaisesta tylsyydestä, hiljaisuudesta ja harmaudesta kohti rohkeampaa persoonan peliin laittamista ja itsensä esille nostamista. Niinan opit omaksuttuasi sinun ei tarvitse enää piiloutua Power Point -diojen taakse, vaan voit ottaa estradin haltuun omana itsenäsi.

Niina valmentaa aina ilon kautta, rakkaudella rempseästi ravistellen. Valmennuspäivissä pääset testaamaan esiintymistaitojasi käytännössä ja saat kotiin viemisiksi pussillisen takuuvarmoja, nopeasti käyttöön otettavia vaikuttamisen keinoja sekä henkilökohtaisen, kohottavan ja kehittävän palautteen esiintyjätimanttisi hiomiseksi.

Koulutus: Kansainvälisen kaupan ja yritystoiminnan tradenomi, Tiedottajan at, Audiovisuaalisen viestinnän ja graafisen suunnittelun at, Laulu- ja esiintymisopintoja ja kokemusta estradilla olemisesta lapsesta saakka, Itsenäinen opiskelu esiintymiseen ja vaikuttamiseen alkoi jo ala-asteella.

Supervoima: Aito ja rehellinen palautteen antaminen.

Tätä et tiennyt… Niina oli 11-vuotiaana mukana suomalaisessa elokuvassa ja asui näyttelijä Matti Pellonpään kanssa 2 viikkoa.

Share This