Jukka Sundberg
”Vaikuttava muutoskumppani”
Jukka Sundberg on valtakunnan kovimmassa coachingkärjessä organisaatioiden muutosprosessien ohjaajana ja ihmisten ammatillisen kasvun ja potentiaalin tukijana. Hän on valmentanut yrityksiä ja organisaatioita päätoimisesti 15 vuoden ajan. Viimeisen neljän vuoden aikana Jukka on ollut yrittäjän ominaisuudessa perustamassa kahta uutta valmennusalan yritystä Suomeen. Jukan asiakkuudet vaihtelevat suomalaisista pienyrityksistä suuren luokan kansainvälisiin pörssiyrityksiin.
Bisnesmaailman kaikki kerrokset tunteva Jukka auttaa asiakasta sujuvasti niin johtamisen, muutosprosessien, yrityskulttuurin, asenteen ja mindsetin, asiakaspalvelun kuin myynninkin kehittämisessä. Käytännönläheinen ja suorapuheinen ammattilainen kertoo rehellisesti, miten asiat ovat ja miten niitä kehitetään eteenpäin.
Jukan intohimona on saada aikaan aito ja vaikuttava muutos. Lähestymistapa on aina ratkaisukeskeinen ja ihmismielestä kumpuaviin juurisyihin pureutuva. Jukka on syvällisesti perehtynyt psykologiaan ja käyttäytymistieteisiin ja kannustaa valmennuksissaan oman ajattelun ja mielenmallien tutkimiseen.
Monitaitoisena ja monipuolisena valmentajana Jukka valmentaa yhtä uskottavasti ja varmalla otteella niin kovan luokan yritysjohtoa kuin tuotantohenkilöstöäkin ja pystyy helposti käymään inspiroivaa keskustelua samalla kielellä eri kohderyhmien kanssa.
Jukka auttaa sinua pääsemään kunnianhimoisiin tavoitteisiisi ja nousemaan seuraavalle tasolle tiiminä tai johtajana. Jukan tehokkaassa ja tavoitteellisessa sparrauksessa saat uudenlaisia näkökulmia siihen, mitkä polut voivat viedä yritystäsi eteenpäin.

Koulutus: BBA, Certified Coach (ACC), lisäksi positiiviseen psykologiaan, ratkaisukeskeisyyteen ja johtajuuden teoriaan perustuvia täydentäviä opintoja
Supervoima: Entinen puoliammattimainen pikajuoksija, joka on vuosien varrella oppinut myös kääntymään kaarteessa
Tätä et tiennyt: Juossut 100 metriä ajassa 10.73. Jukka harrastaa myös valokuvausta.