Juho Huusko
Juho Huusko toimii Intotalolla asiakkuuspäällikkönä ja tuntee olevansa omiensa joukossa. Juhon mukaan työ on vaativaa, mutta haasteisiin tartutaan aina yhdessä ja tähtäämme asiakkaiden palvelemiseen yhtenäisenä joukkueena. Sitä kuvastaa hyvin Intotalon tunnuslause #yhdessäparempia.
Intotalolla työskentely tarjoaa kattavan läpileikkauksen suomalaiseen yrityselämään. Juhon mielestä työn parhaisiin puoliin kuuluu ehdottomasti se, että päivät eivät todellakaan ole samanlaisia.
Asiakkaamme ovat pääsääntöisesti pk-yrityksiä, joten heidän tarpeidensa kirjo on todella laaja. Myyntineuvotteluissa nousee säännöllisesti esiin uusia haasteita, jotka kehittävät Juhoa myyjänä ja asiakaspalvelijana. Onneksi mahtavat työkaverit ovat tukena ja apu on aina lähellä. Sen ansiosta Juhon mielestä työpaikalle on aina mukava mennä.
Oman toiminnan kehittämisen kannalta on tärkeää tietää, että millaisia asioita valmennuspäivien aikana käsitellään. Siksi Juhon mielestä on mukavaa, että asiakkuuspäälliköt pääsevät aika-ajoin tutustumaan valmennustoimintaan. Juho itse on saanut viettää päivän Kajaanissa Kasvuun johtamisen valmennusryhmän mukana. Juhosta oli mukava tutustua asiakkaisiimme ja osallistua valmennustoimintaan.
Juhon erikoisominaisuudet top 3:
- Kesäisin Juho kuluttaa golf-kenttien viheriöitä aktiivisesti. Parasta golfissa on Juhon mielestä ehdottomasti itsensä haastaminen sekä kavereiden ja uusien tuttujen kanssa käydyt keskustelut.
- Työurallaan Juho on päässyt työskentelemään monilla eri aloilla. Myyntityön lisäksi hän on toiminut mm. urheilutoimittajana, rekkakuskina kotimaan liikenteessä sekä asiakaspalvelutehtävissä matkailualalla.
- Juho tykkää piristää työyhteisömme ilmapiiriä pienillä jekuilla. Pääsääntöisesti hänen tarkoitusperänsä ovat kuitenkin hyvät.