Jakamistaloutta mentorien kesken
Antiikin Kreikkaan sijoittuvan Homeroksen runokokoelman Odysseian päähenkilö Odysseus pyysi ennen merille lähtöään ystäväänsä Mentoria huolehtimaan pojastaan. Mentor kasvatti, opetti ja jakoi viisautta pojalle useiden vuosien. Samassa roolissa ovat kokeneet yrittäjät ja alansa mestarit tukeneet, ohjanneet ja opettaneet niin taiteilijoita, käsityöläisiä kuin yrittäjiä urallaan.
Me Intotalolla olemme pohtineet, miten voimme tukea meidän mestareiden tärkeää työtä ja luoda onnistumisen edellytyksiä. Digitaalistuvassa ja nopeatempoisessa maailmassa, otamme säännöllisesti hetken yhteiselle ajalle – virtuaalisesti tottakai. Intotalon mentorit kokoontuvat säännöllisin väliajoin aamukahvittelemaan virtuaalisesti omien päätelaitteiden ääreen ja jakamaan kokemuksia ja hyviä käytänteitä. Aamukahvien aromaattisen tuoksun siivittämänä kiteytimme meidän mentoreiden kesken ajatuksia mentoroinnista.
Mentorointi on mielestämme:
- ”Kokemuksien jakamista”
- ”Positiivista haastamista ja tsemppaamista”
- ”Yrittäjän auttamista ja tukemista oppimisprosessin aikana.”
- ”Tukee tutkinnon suorittamisessa”
- ”Minusta mentorinti on osallistujan oppimisen varmistamista ja tukena oloa – vaikkain nyt olemme ryhmässä työskennelleet koko ryhmä on myös toistensa peilinä ja ajatuksia kierrättämässä”
- ”Hyvien kysymysten kysymistä ja syötteiden antamista”
- ”Virallisesti auttaa tutkinnon suorittajaa saamaan tutkinto suoritettua. Ja se pidetäänkin mielessä, mutta samalla autetaan tutkinnon suorittajaa kehittämään liiketoimintaansa. Kovasti kaipaavat peilausta ja sparrausta ajatuksilleen. Tykkäävät, että keskustellaan porukalla brainstormaustakin. Haluavat, että puhutaan suoraan ja haastetaan.”
- ”Virallisesti auttaa tutkinnon suorittajaa saamaan tutkinto suoritettua.”
- ”Tuetaan opiskelijaa”
Tehotunnin aikana 16.6.2017 saimme taskut täyteen uusia työkaluja sovellettavaksi käytännön mentorointiin. Haluan jakaa näitä hyviä käytäntöjä ryhmämentoroinnissa, pelaammehan samaan maaliin 🙂 -olemmehan yhdessä parempia.
Millä keinoin saan kartoitettua aktorin alkutilanteen tehokkaasti?
Yrityskummit ovat luoneet tehokkaan kysymyspatteriston, jolla saat hyvän käsityksen yrittäjän / yrityksen tilanteesta. Voit laittaa nämä kysymykset aktorille, vaikka sähköpostilla ennen ensimmäistä tapaamista.
- Ketkä ovat yrityksesi asiakkaita, asiakassegmentit – asiakaskohderyhmät?
- Mikä on yrityksesi toimiala, mitä tuotteita ja palveluita yrityksesi tuottaa?
- Millainen on henkilökohtainen visiosi omasta yrittäjyydestäsi kolmen vuoden päähän? Millaista elämää ja yrittäjyyttä tavoittelet
- Millaiset toiminnan mittarit yrityksen toiminnalle on määritelty?
- Yrityksen numerot a) Liikevaihto, b) Tulos, c) Henkilöstö
- Mitkä ovat mielestäsi tällä hetkellä yrityksen olennaisimmat kipupisteet – missä pitäisi kehittyä?
- Minkä asian tekeminen juuri tällä hetkellä auttaisi eniten liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisessa?
- Mitkä ovat alanne erityispiirteet? Kilpailijat?
- Kuvittele, että yrityksesi on seitsemän vuoden kuluttua erittäin kannattava ja hyvämaineinen ja lisäksi elät yrittäjänä sellaista elämää kun olet toivonut. Listaa kolme todennäköisintä syytä, mistä tämä menestys on voinut johtua.
Lähde: http://www.yrityskummit.org/hae-yrityskummia/
Miten hoitaa arvionti ryhmämentoroinnissa/mentoroinnissa?
Mentorin virallisena velvotteena on työssä oppimisen arviointi, jossa hyödynnetään yleensä SopimusPro järjestelmää. Arviointi tehdään yhteistyössä mentorin ja aktorin kesken. Oppisopimustoimistoilla on omat käytännöt ja aikataulut työssä oppimisen arviointiin. Saat nämä arvioinnin raamit aktorin oppisopimustoimistolta / mentorisopimuksessa. Saat arvioinnista myös sähköisen muistutuksen sähköpostiisi ajankohdan lähestyessä.
- Ota SopimusPro:sta esim. word-pohjalle kysymykset/aiheet, mitkä tulee arvioida. Näin luot itsellesi ns. kirjoituspohjan, jossa sinulla on arvioitavat asiat otsikko tasolla.
- Sovi aktorin kanssa 30 min soittoaika, johon hän miettii valmiiksi ko osa-alueita: mitä olen tehnyt? mitkä ovat seuraavat stepit?
- Kirjoita pohjalle arviointi: mitä aktori on tehnyt ko tutkinnon osaan liittyen? Mitkä ovat seuraavat aktionpointit?
- Kopioi pohjasta arvioinnit SopimusPro järjestelmään.
- Laita tekstari aktorille, että käy kuittaaamassa arvioinnin tunnuksillaan Muistuta, että tunnukset on saatu oppisopimustoimistosta, kun oppisopimus on allekirjoitettu. Uuden salasanan voi halutessaan tilata omalla s-postiosoitteella SopimusPro:n kirjautumissivulta.
Olisiko sinustakin antoisaa liittyä mentoreidemme joukkoon? Tervetuloa kasvavaan joukkoomme! Jaamme hyviä käytäntöjä jatkossakin to be continued…
Kirjoittaja:
Saija Intotalolta