Ota yhteyttä 029 009 2530

Poikkeuksellinen tilanne tarjoaa hyvän mahdollisuuden rakentaa pohjaa tulevaisuudelle. Näin teki Sotkamon Jymyn Superpesisjoukkueessa pelaava Riku Niemi, 22. Kajaanin Ammattikorkeakoulussa liiketaloutta opiskelevan pesäpalloilijan aktiivisuus tuotti tulosta, ja hän liittyi Intotalo Oy:n myyntitiimiin huhtikuussa.

– Intotalo on ollut Jymyn kumppani pitkään. Koronan takia pesiskauden alku viivästyy ja Jymyn suunnalta lähestyttiin meitä. Joukkueessa on nuoria kehittymishaluisia pelaajia, jotka haluavat kehittää itseään. Löysimme hyvän ratkaisun, jonka myötä Intotalo sai uuden pelaajan kasvamaan valmennusalalle sekä myynnin puolelle ja Riku saa järkevää tekemistä. Toivomme toki, että kausi alkaa. Uskon kuitenkin, että yhteistyömme jatkuu myös tämän jälkeen, Intotalon toimitusjohtaja Jari Junkkari kertoo.

Myyntitehtäviä reilun kuukauden ajan tehneen Niemen alku on sujunut hyvin ja kehityskaari on ollut etenijäpuolen miehelle tyypillisen nopea.

– Hommat ovat lähteneet hyvin käyntiin ja olen tykännyt työyhteisöstä sekä tehtävistäni. Kehitystä tapahtuu koko ajan ja se pitää mielen virkeänä, Reisjärven Pilkkeen kasvatti kertaa.

Samoilla linjoilla on myös työnantaja.

– Treenaamme nyt markkinointi- ja myyntitehtäviä. Olemme valmentaneet vuosien ajan ihmisiä nollaosaamisella myyntitehtäviin ja tiedämme, miten se tehdään. Tällaisella urheilijataustaisella ja liiketaloutta opiskelevalla kaverilla on hyvät lähtökohdat, koska hän on tottunut tekemään kurinalaisesti töitä, olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ja pelaamaan joukkueelle. Lähtökohdat olivat hyvät ja Riku on tehnyt jo kauppaakin, Junkkari paljastaa.

 

Kainuulaista intoa ja rotia

Tilanne tarjoaa myös muille intotalolaisille mahdollisuuden ammentaa oppia uudelta työntekijältä. Hän tuo yritykseen urheilusta tuttua kurinalaisuutta, tavoitteen eteen työskentelyä ja erityisesti virtaa sekä uusia näkökulmia asioiden tekemiseen.

– Olen oppinut joukkueurheilusta, millä tavalla tiimissä työskennellään. Uskon, että minulla on paljon annettavaa sille puolelle, hurttia huumoria unohtamatta, pesismies tuumaa.

Alkuvaiheessa Niemi on huomannut paljon asioita, jotka näkyvät niin Jymyn kuin Intotalonkin arjessa.

– Tekeminen on tavoitteellista ja jokainen yksilö painaa hommia yhteisen hyvän eteen. Myös Intotalolla avoimuus korostuu ja kaikilla on hyvä olla. Toisten onnistumisista iloitaan yhdessä myös täällä, Niemi luonnehtii.

Omien alojensa osaajia yhdistää myös yksilöiden kehittäminen sekä kainuulaisuus.

– Jymyllä on aina ollut filosofia kasvattaa omia pelaajia. Me puolestaan otamme mielellämme nuoria ihmisiä töihin ja kasvamme yhdessä. Vaikka he eivät jäisikään Intotalolle töihin, niin luomme kuitenkin kasvutarinoita. Tietysti myös kainuulaisuus on tärkeä osa. Vaikka suurin osa asiakkaistamme on muualla Suomessa, niin meille on todella tärkeää, että joukkueemme ydinrunko on Kainuussa, toimitusjohtaja kommentoi.

 

Katse suunnattu tulevaisuuteen

Tällä hetkellä on toiveita siltä, että superpesiskausi pyörähtää käyntiin heinäkuussa. Hyvin tehtäviinsä kiinni päässyt nuorukainen odottaa kauden alkua malttamattomana, mutta myös myyntitöissä kehittyminen kiinnostaa jatkossakin.

– Toivottavasti pääsemme pian pelaamaan. Odotan edelleen päätöksiä kauden aloittamisesta. Tietenkin haluan kehittyä ja onnistua myös työn saralla. Uskon, että onnistumme yhdistämään nämä kaksi asiaa, mikäli pesiskausi alkaa, Niemi kuvailee.

Ennenkokematon ajanjakso tarjoaa mahdollisuuden rakentaa perustaa myös peliuran päättymisen jälkeistä aikaa varten. Kaksi vuotta liiketaloutta opiskellut Niemi pääsee keräämään arvokasta kokemusta myyntitehtävissä toimimisesta.

– Tietysti toivomme, että Rikun peliura jatkuu pian. Isona tavoitteenamme on kuitenkin löytää hyvä yhdistelmä, jonka aikana hänen ammattitaitonsa kasvaa ja Riku pystyy myös jatkamaan pelaamista täysipäiväisesti. Näin hänellä olisi hyvät valmiudet siirtyä työelämään, kun peliura joskus loppuu, Junkkari valottaa.

Nähtäväksi jää, että milloin kausi saadaan aloitettua. Toivon mukaan näemme tämän vuoden aikana niin Hiukan lehtereillä kuin Intotalon valmennuksissakin.

Katso video Rikun haastattelusta tästä:

Piditkö tästä blogiartikkelista? Tilaa uusimmat blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi sivun alalaidan lomakkeella!

Comments

comments

Share This