Ota yhteyttä 029 009 2530
 

Esa Saarinen

”Systeemiälykäs työyhteisö”

Seminaari- ja verkostoitumistapahtuma

Helsingissä ja Jyväskylässä keväällä 2018

”Systeemiälykkäät ihmiset eivät vain suorita, vaan he pystyvät suunnittelemaan työtään osana isompaa kokonaisuutta, systeemiä. He osaavat arvioida tekemisiään ja niiden vaikutuksia myös muiden toimintaan pitkällä aikajänteellä”, valottaa systeemiälyn keskeisiä piirteitä filosofi Esa Saarinen.

Johtajuuden intensiiviseminaarin tavoitteena on luoda johtajille tilaisuus kohottua arjen yläpuolelle ja uudistaa ajatteluaan, energisoida ja vahvistaa osallistujan ominta ydintä.
Tavoitteena on erittäin vahva henkinen lataus ja oivallusten vyöry, jotka rikastuvat Esa Saarisen näkökulmista ja ainutlaatuisen innostavasta, ihmisuskoisesta puhetyylistä.
Pyrkimyksenä on vahvistaa johtajana toimimisen henkistä työvälineistöä ja oman toiminnan arvopohjaa.

Seminaari ei opeta valmiita sisältöjä tai kehitä erilliskompetensseja, vaan tarjoaa johtajalle mahdollisuuden uudistua oman persoonansa kautta.
​​​​​​

Usein kysytyt kysymykset

 

Kenelle seminaari on suunnattu?

Seminaari on suunnattu kaikille työyhteisön jäsenille ja erityisesti esimiehille. Toimialalla tai roolilla ei ole väliä. Esa Saarisen seminaarissa puhutaan työasioista ja siitä, että miten toimittaisiin entistä paremmin yhdessä. Seminaariin voi osallistua yksin, mutta parhaan hyödyn saa irti osallistumalla työporukalla.

Millaisessa tilanteessa?

Esa ei ole täsmäasian kouluttaja, vaan hän puhuu asioista aina laajemmasta perspektiivistä. Tämä seminaari sopii kaikille ihmisten kanssa työskenteleville ja vuorovaikutuksesta kiinnostuneille.

Miksi aihe on tärkeä?

Työelämä on muuttunut paljon ja varsinkin nykypäivänä työelämä on entistä hektisempää. Tarvitsemme yhä enemmän kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja paremmalla vuorovaikutuksella ihmiset oppivat toisiltaan. Yritys erottuu edukseen, kun organisaation jäsenet toimivat yhdessä ja puhaltavat yhteen hiileen. Koska työelämä on muutakin kuin työtä, on tärkeää, että työporukka osaa keskustella keskenään ja toimia yhdessä paremmin.

Mitä seminaari sisältää?

Seminaari käsittelee ihmisten johtamista eri näkökulmista ja sitä, että miten työyhteisöissä tullaan keskenään toimeen. Esan seminaari on tapahtuma, joka pitää kokea. Seminaaritilanne on poikkeuksellinen, sillä kuulijan ei tarvitse tehdä muistiinpanoja vaan nyt on lupa keskittyä kuuntelemaan ja syventymään omiin ajatuksiin.

Millaisia aiheita seminaari käsittelee?

Seminaari käsittelee sitä, että miten työyhteisö toimii paremmin, kuinka vuorovaikutus toimisi paremmin ja kuinka työyhteisössä toimitaan. Esalla on yksi otsikko ja hän johdattelee aihetta tilanteen mukaan. Hän ei ole tavallinen kouluttaja tarkkojen aiheiden kanssa, mikä onkin yksi syy sille, että miksi hänen seminaarinsa ovat suuressa suosiossa.

Miksi Esaa kannattaisi tulla kuuntelemaan?

Esa on ainutlaatuinen! Hänellä on taitoa, kokemusta ja koulutuksia taustalla. Hän on arjen filosofi, joka osaa pukea sanoiksi työpaikkojen vuorovaikutusrakenteita. Hän osaa nerokkaasti johdatella ajatuksia ja hän osaa laittaa jokaisen kuulijansa ajattelemaan omaa toimintaansa.

Miksi Esa on bisnesmaailmaa kiinnostava puhuja?

Esalla on kokemusta sekä Suomen että kansainvälisten huippuyritysten kouluttamisesta ja sparraamisesta. Hän on Aalto yliopistolla osa-aikaisesti professorina, mutta pääasiassa hän valmentaa yrityksiä ja pitää yritysluentoja. Hänellä on kokemusta eri aloilta ja seminaareissaan hän käyttää paljon käytännön esimerkkejä. Esan verkostot ovat laajat ja hänellä on kavereina yritysjohtajia, minkä vuoksi hän tietää johtajien arjesta paljon. Esimerkiksi Nokian kultaisina vuosina Esa vastasi esimiesten kouluttamisesta.

Mitä filosofi tietää bisneksestä?

Esa on arjen filosofi, joka tietää paljon ihmisten toiminnasta ja ajattelusta. Hän ei ole kiinnostunut antiikin Kreikasta, vaan siitä, mikä arjessa toimii ja miksi. Yritysmaailmassa puhutaan paljon pehmeistä asioista, jotka oikeasti ovat niin kutsuttuja kovia asioista. Tällöin esimiesten empatiakyky nousee tärkeäksi. Filosofi, joka osaa selostaa arjen tasolla asiat auki, tietää bisneksestä yllättävänkin paljon.

Onko tämä jotain hömppää?

Riippuu kysyjästä ja siitä, mitä pitää hömppänä! Isojen yritysten johtajat, kuten Marimekon, eivät pidä Esan juttuja hömppänä. Jos olet kiinnostunut itsesi kehittämisestä ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta erityisesti työelämässä, ei tämä ole hömppää.

Mitä ovat parhaimmat hyödyt, joita Esan seminaarista saa?

Omat ajatukset lähtevät liikkeelle, sillä tämä seminaari antaa ajattelun aihetta omasta toiminnasta. Jos seminaariin tullaa työporukan kesken, niin silloin saatte varmasti työyhteisössänne hyvää keskustelua aikaan seminararin jälkeen. Seminaari auttaa olemaan entistä parempia työkavereita toinen toiselleen! Vuorovaikutus on suuressa roolissa ja tämä seminaari auttaa ymmärtämään systeemejä eli kokonaisuuksia paremmin.

Tilaisuus alkaa klo 8.00 yhteisellä aamiaisella ja verkostoitumisella.
​​​​​​​

Seminaarimaksu:

1 henkilö 290 € +alv
2 henkilöä 500 € +alv
4 henkilöä 900 € +alv

 


​​​​​​​”Systeemiälykkäässä työyhteisössä nähdään kokonaisuuksia sirpaleiden sijaan ja lähestytään kaikkea tekemistä hyvän ihmisten johtamisen kautta.”
 Esa Saarinen

Helsingissä 8.5.2018 klo 8-12, Meeting Park Forum

Jyväskylässä 24.5.2018 klo 8-12, Paviljonki

 

Ilmoittaudu Jyväskylän tilaisuuteen tästä!

 

Ilmoittaudu Helsingin tilaisuuteen alla olevalla lomakkeella:

    Helsingissä 8.5.2018 klo 8-12, Meeting Park Forum

    Jyväskylässä 24.5.2018 klo 8-12, Paviljonki

     

    Ilmoittaudu Jyväskylän tilaisuuteen tästä!

     

    Ilmoittaudu Helsingin tilaisuuteen alla olevalla lomakkeella:

      Esa Saarisen seminaari on osa Intotalo Oy:n järjestämää syksyn johtamisvalmennusta:

      Johtamisen arki ja käytännöt – Intotalon johtamisvalmennus


      Valmennukset alkavat Helsingissä ja Jyväskylässä Esa Saarisen seminaarilla toukokuussa 2018

      Valmennus koostuu kolmesta valmennuspäivästä, joiden aiheet rakentuvat seuraavasti:

      1) Itsensä johtaminen esimiestyön lähtökohtana (Makke Leppänen ja Päivi Partanen)

      2) Tavoitteellinen ja innostava tiimin johtaminen (Tapu Holttinen ja Päivi Partanen)

      3) Voittajakulttuurin kehittäminen (Päivi Partanen ja vieraileva yritysjohtaja)

      Lisätietoa ja ilmoittautuminen https://www.intotalo.com/johtamisvalmennus/

      Share This