Parhaita oivalluksia Nordic Business Forum Sweden 2018 ‑tapahtumasta
Nordic Business Forum järjestettiin jälleen Tukholmassa. Tämän vuoden teemana oli “Lead Lean” ja puhujina maailman parhaita asiantuntijoita mm. Eric Ries, Seth Godin ja Steve Wozniak. Intotalo järjesti samaan aikaan oma Live stream -tilaisuutensa Kulttuuritehdas...
Kun johtajaa ei enää tarvita – Mikä ihmeen Teal?
Sielukkaat Teal-organisaatiot ovat herättäneet maailmalla kasvavaa kiinnostusta. Suomessa aiheen ympärille on perustettu Teal Suomi –yhteisö, jonka tavoitteena on tuoda Tealia suomalaisiin yrityksiin.
Topi Jokinen, yksi yhteisön perustajista, kertoo Intotalon haastattelussa, mistä Tealissa on kyse.
Ota perusteet haltuun organisaatiokehittämisen kuumimmasta virtauksesta!
Hyvä asiakaspalvelustrategia ei synny pelkästä kassalla hymyilemisestä
Tässä blogikirjoituksessa S‑ryhmän Osuuskauppa Maakunnan toimialajohtaja Arto Mustonen kertoo näkemyksiään asiakaspalvelusta ja sen johtamisesta sekä asiakaspalvelustrategian jalkauttamisesta käytäntöön. Nappaa asiakaspalvelun...
Uponor — hyvinvointia työyhteisöön
Intotalo toteutti vuosina 2016–2017 Uponorin koko työyhteisölle ja esimiehille kokonaisvaltaisen yrityskohtaisen valmennuspaketin. Valmennuksen aikana Uponorilla keskityttiin työhyvinvoinnin, työilmapiirin, työyhteisön toiminnan sekä...
Yritys kasvaa – mitä sitten? 3 tärkeää neuvoa kasvuun kurkottajille
Kun yrityksesi kasvaa, tulet uudenlaisten haasteiden eteen. Mistä löydät rohkeutta? Miten saat tuotteesi maailmalle? Miten hallitset kasvavaa organisaatiota?
Tässä blogissa summataan yhteen Kasvu Open 2017 –tapahtuman keskustelujen antia. Kokeneet konkarit tämän hetken kuumimmista kasvuyrityksistä paljastavat 3 asiaa, jotka ovat edellytyksenä yrityksen menestyksekkääseen kasvuun.
