Ota yhteyttä 029 009 2530

Arvot

Intotalon arvot

Nämä kolme arvoa määrittävät meidän porukan kaikkea tekemistä suunnittelusta käytäntöön.

 Nämä ovat myös valmennustemme kulmakivet, ja niihin kannustamme niin yrittäjiä kuin yritysjohtajia.

Arvomme näkyvät kaikessa tekemisessämme.

henkilö

1. Kaikki lähtee itsestä. Rotia, intoa ja energiaa tekemiseen!

Itsensä johtaminen on ennen kaikkea oman energian johtamista. Kaikki lähtee Sinusta itsestä. Yrittäminen ja johtaminen ovat energiabisnestä – miten sinä pidät huolta energiastasi? Varsinkin palautuminen on tärkeää, että sinulla riittää intoa jatkossakin. Ja kun on rotia tekemisessä, niin hommat saadaan tehokkaasti käytäntöön.

Markkinointi_002

2. Kaiken keskiössä on asiakas ja hänen menestyksensä.

Me teemme päivittäin töitä yrittäjien ja yritysjohtajien parhaaksi. Olemme saaneet olla mukana tuhansien yrittäjien ja yritysjohtajien kanssa ottamassa konkreettisia seuraavia askelia omassa tekemisessä ja kehittämässä toimintaa kannattavampaan suuntaan. Tämä on se juttu, joka ohjaa meidän päivittäistä tekemistä.

hahmo_tiimi

3. Yhdessä parempia.

Kukaan ei voi olla kaikessa paras. Meidän porukka koostuu oman alansa asiantuntijoista, jotka jakavat omaa osaamistaan ympäri Suomea. Ja sitä asiantuntijuutta me haluamme jatkuvasti kehittää, koska maailma muuttuu ja meidän on muututtava sen mukana. Verkostoissa on voimaa. Ollaan yhdessä parempia!

Share This